Skip to main content

Posts

Showing posts with the label Käsien ja kynsien hoito

Crabtree & Evelyn Hand Therapy

Karkkipäivän Sanni suositteli näitä Crabtree & Evelynin Hand Therapy- käsivoiteita ja koska tarvetta käsilaukkukokoisille hyville käsirasvoille oli, tilasin muutaman paketin testiin Feeluniquesta . Aivan ihania ovatkin, juuri sopivan kosteuttavia mutta tarpeeksi nopeasti imeytyviä myös päiväkäyttöön. Sopivan rasvaisia talvikäyttöön kuiville käsille, kesällä käytän todennäköisesti enemmän öisin. Lahjaideana ihan loistava: lahjapakkaukset olivat todella kauniit eivätkä todellakaan hinnalla pilatut (12 GBP/ 3 tuubia)! Kaikki tuoksut olivat ihania, mutta eniten ehkä mieleeni olivat Avocado ja Pomegranate. Sannin postaus on niin hyvä, että lisätietoja saatte parhaiten Karkkipäivä-blogista . Crabtree & Evelyn myyjät Suomessa löytyvät täältä .

Käsivoidekynttilä

Käväisin ihanassa Living Deauville-liikkeessä Naantalissa. Liike oli täynnä ihania sisustus- ja lahjatavaroita. Mukaan tarttui hiukan musiikkia ja nämä ihanat käsivoidekynttilät. Testasin toki kyntilää itsekin mutta erityisesti joulupakettiin tuli näitä pakkailtua :) Ihan toimiva idea mutta toki hieman viitseliäisyyttä vaatiin kynttilän polttaminen ensin. Kiva itsensä hemmotteluun kylläkin! Tuoksuja on ihan_liikaa (kamalan vaikea oli valita, varsinkin lahjoiksi meneviä). Lista tuoksuista on täällä. www.livingdeauville.fi

Blueberry Living tyrni käsivoide (only in finnish)

Blueberry Livingin Tyrni käsivoiteessa ei ole todellakaan muuta "vikaa" kuin hinta... Siksipä se ehkä löytyikin aiemmin Sokoksen alesta -70% hintaan. Tuote on tosiaan aivan ihana (kädet ovat niin pehmoiset), samoin kirpsakka tuoksu. Ehkä minullekin silti lähes 20€/ 100 ml ylittää kipurajan, valitettavasti :/ Tuote on valmistettu Suomessa ja on luomua. Mutta jos hinta ei tunnu liian kovalta, suosittelen kyllä kokeilemaan :) "Raikkaan tuoksuinen, todellinen luomuvoide kuivien käsien hoitoon! Sisältää mm.vitamiinirikasta suomalaista tyrninsiemenöljyä, pehmentävää luomuauringonkukkaöljyä ja tehokkaasti kosteuttavaa luomuvoipuunvoita. Eteerisinä öljyinä appelsiini, sitruuna ja greippi, jotka hoitavat, suojaavat ja virkistävät." INCI: Aqua (vesi/vatten), Brassica rapa ssp. oleifera (rypsiöljy/rypsolja, LUOMU/EKO), Helianthus annuus (auringonkukkaöljy/solrosolja LUOMU/EKO), Stearyl alcohol (emulgointiaine/emulgeringsmedel EKOSERTIFIOITU/EKOCERTIFIERAD), Buty...

Oh, Nfu Oh :D

I got some new Nfu Oh babies today! Some these I have pictures already but I think these new pictures show the colors better. Most of these are not opaque enough without a colored base. And sorry, my swatch is disgusting :( My poor hands are so dry in the moment. Sain muutamia uusia Nfu Oh lakkoja tänään Näytä Kyntesi-salongista! Osan olen jo kuvannut aiemmin (kaikki eivät siis ole uusia) mutta nämä kuvat ovat mielestäni paremmat. Suurin osa lakoista ei ole tarpeeksi peittäviä yksinään mutta värillinen lakka pohjalle, niin johan ovat upeita! Ja pahoitteluni, kädet ovat aivan korput ja kynsikuvat sen myötä järkyttävät :( Nfu Flower oils : Jasmine, Mango & Vanilla. Nfu flower oils is made of mineral oil :( Nfu 50 : the purple base color is very sheer, I think this will work over many nail polish colors. Lila pohjasävy on hento, sopii varmasti monen värilakan päälle. Nfu 40 : green/turquoise flecks on clear base, my favorite! Vihreitä/turkooseja hippuja värittömällä pohjalla, suosikk...

NOTD L'Oreal Resist&Shine Black brown

I couldn't resist L'Oreal's new Resist&Shine colors :D First one I bought is Black brown (735) and it's really nearly black, very beautiful. When the light hits, you can see lovely coppery (?) brown shimmer. Delicious color and I don't even like brown :) If you want to see pictures of Black Violet, you can find picture from Polishaholic's blog and I think I "need" the Black Turquoise too... I also FINALLY bought Creative Solar oil, because my friend Charming Nails recommended it. I've used it only a few times but so far I really like it! This smells weird though ;) But it's much better for my nails than OPI Avoplex. Voisinko millään vastustaa L'Orealin uusia ihania mustaapuhuvia lakkoja? No en TIETENKÄÄN :D Ensin mukaani hyppäsi Black brown (735), lähes musta ja niin ihana. Valon osuessa lakka hohtaa kauniina kuparisen (?) ruskeana. Herkullinen sävy ja minä en edes pidä ruskeasta! Jos taas Black violet kiinnostaa, kurkaapa kuva Polis...

Pure Nuff Stuff nail oil

I got Pure Nuff Stuff Nail oil last week from The Organic BodyCare Shop and I LOVE this stuff! The smell is divine and my cuticles seem to love this one too ;) Sain viime viikolla Pure Nuff Stuffin kynsiöljyn tilaukseni "täytteenä" ja tästä tuli heti suosikkini! Miten olen ennen pärjännyt ilman kynsiöljyä? Tuoksuu jumalaiselta ja kynnetkin tuntuvat tykkäävän :D Main color Color Club Revvvolution, ring finger Color Club Worth the Risque I can forget to use blush or even lipstick, but there is one thing I'll never forget. LOL. My lashes are quite long but straight and colorless. Saatan hyvinkin unohtaa laittaa amulla poskipunaa tai jopa huulipunaa mutta yhtä en unohda koskaan. *heh* Alla olevista kuvista ei ole vaikea löytää yhtä eroavaisuutta ;) Ripseni ovat tosiaan pitkät mutta aivan näkymättömät ja suorat. Not very special in pictures but was very nice irl... primer: GOSH eye shadow primer brow bone+tear duct: TSS Pressed Vanilla inner corner: TSS Pearl world middle: TSS...

Hamppua ja käsineitä

Kuulin kehuja The Body Shopin hamppukäsivoiteesta ja hakusessa olikin paksumpi voide yöksi. Olen nyt päättänyt hoitaa käteni kuntoon ja saada näin aikaan myös parempia kynsikuvia. No, hyvä että joku motivaattori minullekin löytyi ;D Voide tuoksuu hampunsiemenöljyltä, itse olen siihen tottunut mutta tottumattomalle tämä saattaa tosiaan haista melko epämiellyttävältä. Päivisin ei välttämättä kannata laittaa, sillä imeytymisessä kesti todella pitkään. Olen jo pitkään katsellut myös The Body Shopin käsineitä, jolla käsivoiteita voi muhitella käsissä yöllä. Vaikka nuo mielestäni olivatkin aika kalliit tuollaiseksi tuotteeksi (12,60 €) mutta tulin nyt siihen tulokseen, etten niiden takia vararikkoon mene. Ehkä mielummin voisin vähentää hieman luomiväriostoksia... *heh* Käsine on miellyttävän tuntuinen, ei liian lötkö vaan joustava (90% ekopuuvilla, 10% elastaani). Koko on naisen käteen sopiva, oma käsinekokoni on 7, ja sormet ovat pitkät eli mahtuu pidemmätkin kynnet sisälle. Käsineet voi...

Taistelu keltaisia kynsiä vastaan, salaiset aseet osa 2

Olen aiemmin hankkinut vihreän kynsilakan kellastamille kynsilleni Orlyn Nail Armorin ja Armor näyttääkin nyt estäneen uudet värjäytymät. Kynnen päät ovat niin kellastuneet, ettei niihin auta enää mikään mutta huomasin viimeiseksi kellastuneiden osien olevan osittain vain kynnen pinnalla. Tästä innostuneena sekä mielenkiintoisesta tuotteesta lukeneena, päädyin hankkimaan tämän: MAVALA LIGHTENING NAIL SCUB MASK inci löytyy kuvaa klikkaamalla. Tuotteen myyntipuhe: Pehmeille, kirkkaille, huolitelluille kynsille ja kynsinauhoille. Tuotteen sisältämän piimaan luonnollisten ja pehmeiden, tehokkaiden sekä kuorivien ominaisuuksien ohella aloe vera, malva ja allantoin rauhoittavat ja pehmittävät. Sitruunauute parantaa kynnen sävyä, vaalentaa kynttä ja vahvistaa kynnen rakennetta. Käyttöohje: Kerran tai kaksi viikossa kynsilakan poistamisen ja viilaamisen jälkeen: hiero hellävaraisesti pieni määrä tuotetta kosteisiin kynsiin ja kynsinauhoihin (10-20 sekuntia/kynsi). Huuhtele lämpimällä vedellä, ...

Pikakuivattajaa ja muita kynsienhoitotuotteita

Ainakin yhden kokeilun perusteella tykkään kovasti Orlyn Armor ista. Pulloa pitää ravistaa kunnolla ja laittaa kaksi kerrosta. Yhden kerroksen jälkeen kynsi onkin aika röpölöinen ja "kuidut" oikein tuntee. Toivottavasti estää jatkossa värjäytymät! Lakat olivat tämän päällä kauniit, taitaa tosiaan tasoittaa kynttä. Olen etsinyt itselleni sopivaa pikakuivattajaa, vaihtelen lakkoja sen verran usein ;) Paljon kehuttu Poshén kynsilakan pikakuivattaja ei toiminut minulla, kynsilakat lohkeilivat lastuina pois tuon jälkeen mutta nyt huomasin Ostolakossa-blogista Golden Girlin HG tuotteen: Mavalan Mavadryn . Hintaa tuolla oli 9.90€ Sokoksella. Hyvin näytti toimivan, nyt odotan jännityksellä lähteekö lakat tälläkin lohkeilemaan. Peukut ovat pystyssä, pikakuivattajalle olisi todellakin tarvetta! Kauniin kiillon ainakin antoi lakalle. Kuva: www.mavala.co.uk Käsien hoitoon hankin myös Pirkka Q10-käsivoiteen . Tuoksuu aika perusrasvamaiselta, ei paha muttei erityisen hyväkään. Koostumus o...

Kilengiltä siveltimiä sekä taistelu keltaisia kynsiä vastaan alkaa

Hiukan saan taas kuviakin otettua, kun lainasin isän kameraa ;) Uusi kamera pitäisi ostaa tällä viikolla mutta tänään en millään kaupoille ehtinyt. Olen päätynyt näillä näkymin Canonin G10:een. Mutta asiaan, Kilengin paketti saapui työpaikalle ja kyseessä on firma, jota mieluusti kannatan! Putiikkia pitää tuttuni Kim amerikkalaiselta foorumilta. Siveltimet ovat kivan hintaisia, postikulut ovat erittäin kohtuulliset, palvelu loistavaa ja siveltimet vielä hyvälaatuisiakin :) Sopivat loistavasti myös mineraalituotteille, joita Kim itsekin käyttää. Tilaus kannattaa tehdä sähköpostitse ja tämän jälkeen Kim laittaa laskun PayPalin kautta. Ulkomaan potikuluja ostoskori ei nimittäin automaattisesti laske. Tällä kertaa tilasin Swoosh&Scoop-setin (pienet lautaset mineraalipohjalle ja poskipunalle) sekä vapaavalintaisen neljän siveltimen setin. Vasemmalla Swoosh& Scoop-setti Oikealla ylhäältä alas Small all-over, large all over, pointed sculptor, line& smudge ja angled sculptor. Paho...

NOTD CnG Paper Chasing sekä Mavala Scientifique Nail Hardener

Tänään kynsissä toisen kerran vihreää, halusin testata vielä China Glaze Paper Chasingin (kuvassa 2 kerrosta). Kaunis keväisen vihreä shimmer-lakka, levittyy tasaisesti mutta ei ole täysin peittävä kahdella kerroksella. Ja yhä edelleen ostoslistalla on uusi kamera, jolla lähikuvatkin onnistuvat paremmin... Löysin taas kaapista nestemäisen kynnenkovettajan Mavala Scientifique Nail hardener in ja ihmettelin, miksi se on kaappiin yleensäkään piiloon joutunut. Pulloni on VANHA ja se on nyt puolillaan. Ihan koko aikaa en ole tätä käyttänyt mutta siltikin erittäin riittoisalta vaikuttaa! Hinta on noin 11-12 € eli omani on markka-ajalta (muistelin kalliiksi ;D). Mietinkin mitä myrkkyjä tämä sisältää mutta löytyihän se incikin: Water, Formaldehyde, Sodium Laureth Sulfate, Chamomile Extract, Garlic Extract, Cocamide DEA, Pine Oil, Eucalyptus Oil, Lemon Oil, FD&C Blue #1. No, ainakin tehoaa kynsiini, ovat pysyneet selvästi paremmassa kunnossa. Hyvin pieni määrä tätä riittää, iholle joutumis...

Ale-löytöjä

Just joo, "en tarvitse GOSHin voidemaisia luomivärejä"... Niin-pä :D Joka tapauksesta Sokoksen alesta lähti yksi puolen hinnan versio mukaan. Samoin löysin alesta ainoan GOSH Tropical eye pencilin, jota minulla ei vielä ollut. Tai on tähän fuksiakin mutta se ei ole minun juttuni, ei. Tässä vielä swatch: GOSH Love that cool mint! waterproof eye shadow sekä Tropical eye pencilit Violet queen, Lemongrass ja Aqualife. Jos värit miellyttää, niin nämä ihanuudet kannattaa korjata pikaisesti talteen :D Hintaa kynillä oli nyt 4.25€/ kpl ja luomivärillä 4.45€. Klikkaa suuremmaksi Nämä ale-hankinnat tuli tehtyä sen takia, että tyhmänä päästin Maybellinen vihreän lakanpoistajan loppumaan täysin ja nyt oli pakko lähteä hakemaan uutta. Ajattelin lakata illalla kynnet. Tämä lakanpoistaja on hyvä ja halpa, suosittelen! Ensi kerralla ostan toisen jemmaan hieman aikaisemmin.

NOTD CnG Entourage

Yksi lempivihreistäni on ehdottomasti China Glazen Entourage! Niin koostumus kuin värikin ovat täydelliset. Oikeastaan en edes mainannut tätä alkuun ostaa, halusin vain Paper Chasingin mutta tilauksessa oli tilaa vielä yhdelle samoilla postikuluilla (tilaan näitä Head2Toe nimisestä kaupasta) ja päädyin tähän ONNEKSI :D Tässä kuva kahdella kerroksella (kuvissani alla on aina OPI Nail Envy Original ja päällä usein OPIn Top Coat). Kuvausrekvisiittana Essien Smoothies-käsivoide KiwiLime-tuoksuna. Essien käsivoide on mukavan tuoksuinen, aika perustuote noin muuten. Silikonia ja alkoholia tuotteessa riittää, ei siis erityisen hoitava vaan ehkä enemmän (silikonisen) siloittava. Pumppupuollo tosin on kätevä. Suosittelen korkeintaan laiskalle rasvaajalle, jolla ei ole kovin kuivat kädet.