Skip to main content

Mitä matkalle mukaan?

Nyt olen saman ongelman edessä kuin ystäväni Inkivääri vähän aikaa sitten. Kotona on hirmuinen määrä ihanaa kosmetiikkaa mutta reissuun pitää valita mukaan harvat ja valitut. Kamalaa :D Tällä kertaa matkakohde on "helppo", sillä lähdemme perheen kanssa nauttimaan Kyproksen auringosta! Tuolla en minäkään jaksa kovasti meikkailla, joten suhteellisen vähällä pärjään. Työmatkat ovatkin sitten ihan eri juttu.

Matkaan lähtevät ainakin:

-Mujin meikkipussi. Kevyt, juuri sopivan kokoinen ja venyy/litistyy sisällä olevan tavaramäärän mukaan. TÄYDELLINEN!

-Mujin meikkipeili, tämä käytössä kotonakin. Peili taittuu littanaksi mutta peilissä on kolme osaa ja takana vielä säädettävä tuki, pysyy siis itsekseen pystyssä pöydällä.

-Mineraalisample-pussit. Yleensä siirrän samplet pieniin purkkeihin mutta toisinaan hankin kaksi samplea ja toinen siirtyy pysyvästi asumaan meikkipussiin. Samplepussit ovat kevyitä eivätkä vie tilaa, esim. alla olevissa kuvissa on 50 eri sävyä ja vertailuvuoksi yksi Diorin viisikko:


-MAD Mineralsilta hankittu Indelible eyeshadow "carbon" rajauksena. Toisinaan mukaan pääsee toinenkin väri mutta tälläkin pärjää.

-GOSH Hypnotic grey-rajauskynä sekä Isadoran Blonde Inliner kajal.

-Shu Uemuran ripsentaivuttimet ovat aina mukana, mökilläkin :D

-Musta vedenkestävä mascara, tällä kertaa Telescopic wp.

-Aliman mineraalimeikkipohja, väri Neutral 3. Aliman pohja on luottotuotteeni, moni muukin on erittäin hyvä mutta Alima on vain ihan täydellinen minulle.

-NARS Orgasm-poskipuna. Montaa ei kassiin mahdu ja etelässä pärjään yhdellä, ajattelin vähän ruskettuakin ;) Kotioloissa käytän mineraalipunia mutta reissussa perinteisiä.

-Huultenrajauskynäksi pääsee mukaan Lorkun jämä simply rose-sävyssä. Loman loputtua tämä lentää roskakoriin, viimeinen terotus tehty juuri.

-Huulipunia, tai oikeastaan mineraalipuljujen värillisiä lip balmeja, mukaan tulee muutama. Näillä näkymin vaaleanpunainen TSS Pucker than peck ja persikkainen Everyday Mineralsin (uusi) Siesta.

-Kasa siveltimiä! Reissussa on muutenkin niin huonot meikkausolosuhteet, lempisiveltimet on oltava mukana. Myöhemmin tulossa postaus lempisiveltimistäni.

Mukaan otetaan myös reissuja varten säästettyjä tuotteiden jämiä, tällä kertaa shampoo, hoitoaine ja hiuslakka, näin purkkeja ei tarvitse tuoda enää takaisin kotiin. Tällä reissulla paino ei ole niin tärkeää, mukaan lähtee 4 henkilöä ja jokaisella saa olla 30 kg tavaraa.

Aivan eri juttu onkin kaukoitään kohdistuvilla työreissuilla, siellä jokainen gramma on tärkeä, kun matkalaukku on täynnä Giovanni Haircaren tuotteita ja painoraja 20 kg :D Matkalaukkuna reissussa kevyt Rimowan polycarbonaattilaukku, saa ostaa pari purnukkaa enemmän. LOL

Comments

Popular posts from this blog

Silk Naturals mini-review, lip gloss swatches & EOTD with Charmed

I've been a customer of Silk Naturals nearly two years and the cs has always been excellent. The owner of the company is Karen and she always nice & helpful. My favorites from this company are lip glosses! Silk Naturals has both sheer and more opaque ones, my favorites are very natural ones like: Olen ollut Silk Naturals in asiakas jo lähes 2 vuotta ja asiakaspalvelu firmassa pelaa erittäin hyvin. Firman omistaa Karen, jonka mies on muuten suomalainen ;) Karen on aina vastaillut nopeasti kyselyihini. Omat suosikkini firmalta ovat huulikiillot. Näitä löytyy sekä läpikuultavia että peittävämpiä, suosikkini ovat luonnolliset sävyt kuten: 1. Foreplay (shimmery golden pink) 2. Berry Crush (golden berry, MAC Viva glam V clone) 3. Divine. Oh, my favorite and I couldn't find it from SN website :-O Eek! 4. Darling (peachie pink) These glosses are in slim tubes, I'll try lip gloss wands asap ;) I also liked solid frangrances a lot (Raspberry gingerale & Sexy Vanilla) but may...

shopping in Germany: Alverde & Alterra

Ok, I was in Germany like... in April ;) Well, I bought a lot of Alverde products from DM, the quality is excellent and the prices are VERY affordable! Just a few words about the products and a question. I LOVE Alverde shampoos & conditioners. Most of these products haven't been eco certiified before but I noticed that the Avocado series is now Natrue certified :-O Unfortunately it's not as good as it used to be... Not terrible but not great either, definitely not the product I expected it to be. Yes I know, it's certified now ;) Do you know if Alverde is planning to reformulate all of the shampoos and conditioners? If so, my suitcase will be much lighter in the future. Alverde body butter is THE BEST :D I also like the body lotions. Cranberry hand cream smells SO good... This time I tested some Alterra products from Rossmann too, I must say that I also like these a lot! I tested shampoos, hair conditioner, body lotion, hand cream etc. Just the eye makeup remov...

Mineralissima mineral makeup review

I got some products from Minerallisima for review purpose and for a giveaway :D I have so much mineral makeup that I REALLY can't buy anything anymore so it was great to test a new brand! Mineralissima's website is pleasant to browse and everything seemed very professional. Prices are affordable and so is the shipping. You can also get customer service in Finnish in this company :D And in many other lanquages as well. LOL Tästä postauksesta olisi tullut erittäin sekava kahdella kielellä, joten tällä kertaa vain englanniksi. Hyvä uutinen on se, että Mineralissiman sivut ovat myös suomeksi (ja ei todellakaan google translatella käännetyt ;D). Myös asiakaspalvelua saa Suomeksi! Sivut ovat mukavat selailla ja tuotteet myös todella laadukkaan oloiset. Voin suositella ja tilaan myöhemmin täältä lisääkin testattavaa/ täysikokoisia tuotteita :) Mineralissima foundation 1.2 gives medium (to heavy) coverage on my skin. The color is light (peachy) neutral. I love this foundation...