Siirryn löhöilemään etelän aurinkoon, palailen päivittelemään blogia taas viikon päästä :) Mineraalimeikeistä kiinnostunelle vinkkinä, 4.7. on todennäköisesti taas tarjolla itsenäisyyspäivän alennuksia useammallakin ameriikan firmalla. Käyttäkääpä alet hyväksenne minunkin puolestani! Taitaa olla ihan aiheellista, että tänä vuonna nuo alet jäävät minulta saamatta :D Lähdemme aamukoneella kohti etelää, matkaan pitää lähteä kotoa noin kolmelta. Innolla odotan tätä aikaista herätystä kera lapsien, NOT. Matkavalmistelut siis alkoivat nyt aamulla. Unohdin TIETENKIN, että tukka pitää pestä ja taivuttaa raudalla jo illalla, aamutukan pesu siis piti jättää väliin. Tuon muistin ZX Xylitol-shampoo päässäni :D No, päätin laittaa samalla tehohoidon muhittelemaan. Vartalo tuli kuorittua Nivean Soft Peelingillä ja epiloin jalat ja kainalot Xellellä. Kynsihoidon tein eilen ja nyt muhittelin vielä kynsiä öljyllä. Sitten kämppä siistiksi (kivampi palata siistiin kotiin) ja nyt pakkailen. Tässä vielä vii...
A beauty blog.