Skip to main content

Hamppua ja käsineitä

Kuulin kehuja The Body Shopin hamppukäsivoiteesta ja hakusessa olikin paksumpi voide yöksi. Olen nyt päättänyt hoitaa käteni kuntoon ja saada näin aikaan myös parempia kynsikuvia. No, hyvä että joku motivaattori minullekin löytyi ;D

Voide tuoksuu hampunsiemenöljyltä, itse olen siihen tottunut mutta tottumattomalle tämä saattaa tosiaan haista melko epämiellyttävältä. Päivisin ei välttämättä kannata laittaa, sillä imeytymisessä kesti todella pitkään.

Olen jo pitkään katsellut myös The Body Shopin käsineitä, jolla käsivoiteita voi muhitella käsissä yöllä. Vaikka nuo mielestäni olivatkin aika kalliit tuollaiseksi tuotteeksi (12,60 €) mutta tulin nyt siihen tulokseen, etten niiden takia vararikkoon mene. Ehkä mielummin voisin vähentää hieman luomiväriostoksia... *heh*



Käsine on miellyttävän tuntuinen, ei liian lötkö vaan joustava (90% ekopuuvilla, 10% elastaani). Koko on naisen käteen sopiva, oma käsinekokoni on 7, ja sormet ovat pitkät eli mahtuu pidemmätkin kynnet sisälle. Käsineet voi pestä koneessa 40 asteessa.

Tässä vielä inci: Water, Glycerin, Cetearyl Alcohol, Myristyl Myristate, Hemp Seed Oil, C12-15 Alkyl Benzoate, Glyceryl Stearate, Dimethicone, PEG-100 Stearate, Beeswax, Lanolin, Panthenol, Phenoxyethanol, Fragrance, Methylparaben, Propylparaben, Allantoin, Xanthan Gum, Disodium EDTA, Evernia Furfuracea (Treemoss) Extract, Limonene, Citronellol, Talc, Geraniol, Linalool, Citral, Chromium Oxide Greens, Iron Oxides

Sisältää mm. hampunsiemenöljyä (ihoa ravitseva), allantoinia (oma ihoni pitää paljon, rauhoittava aine), silikonia ja lanoliinia (villarasvaa). Itselleni lanoliini ei sovi edes pienissä määrin kasvoille (yleinen tukkeutumien aiheuttaja käsittääkseni) ja siksikin käsineet ovat hyvät, tuotetta ei vahingossakaan joudu kasvoille. Aamulla kädet olivat pehmoiset mutta ei toki yhdessä yössä ihmeitä tehnyt :)

Työpaikan vanha käsivoide loppui ja uusi oli hankittava. Ystäväni oli kehunut Emendon virkistävää käsivoidetta, 4.90€ Sokosella. Tämä imetyy nopeasti, jättää ihon pehmeäksi ja tuoksuu melkoisesti sitruunalta.


kuva www.emendo.fi

Inci: Aqua, Cetyl alcohol, stearic acid, glycerin, citrus limon oil, litsea cubeba oil, cedrus atlantica oil, brassica campestris oleifera oil, glyseryl stearate SE, glyseryl caprylate, potassium sorbate, aloe barbadensis gel, sodium phytate, sodium hydroxide, limonene, citral, linalool, geraniol, farnesol.

On siis parabeeniton, silikoniton ja mineraaliöljytön. Valitettavan monet käsivoiteet, joita nytkin katselin, sisälsivät mineraaliöljyjä.

Comments

  1. Mitä ihmettä :o Mä maksoin samasta Emendon käsivoiteesta 2,20 € Anttilassa eikä ollut edes tarjous, ohhoh!

    Tuoksuu kyllä vahvasti sitruunalta, mutta kun on imeytynyt, niin ei enää paljoa tuoksu ja tuo imeytyy niin nopsaan, että kiva käytellä päivällä!

    ReplyDelete
  2. No jopas on hintaero :-O Ensi kerralla siis Anttilaan! Kivalta kyllä tuntuu (imeytyy nopeasti) ja tuoksu vähenee sopivaksi.

    ReplyDelete

Post a Comment

Please leave a message, comment, opinion!

Popular posts from this blog

Ihania uutuuksia Beautykolta

No niin, olen takaisin! On ollut kiireiset opiskeluajat ohi ja ehdin taas bloggaillakin. Instasta löydyn yritykseni tililtä, siellä on sekaisin töitä, kosmetiikkaa ja elämääni. Laita seuraantaan jos kiinnostaa: www.instagram.com/voimistaja . Seuraan seuraajia :) Mutta asiaan, olen tosiaan aivan ihastunut korealaiseen kosmetiikkaan ja löytäessäni Beautykon nettikaupan , on tullut taas vähän shoppailtua ihan Suomestakin käsin. Kaukoidän reissuilta näitä olenkin kantanut melkoisesti. Tuotteet on ihan itse ostettu ja lämpimästi suosittelen! Eyenlip on edullinen mutta laadukas merkki. Naamioista on jäljellä vielä tämä kosteuttava Hyaluronic acid: oikein miellyttävä käytössä ja tuoksuu taivaalliselta. Hinta ei päätä huimaa! 1,60€/ kpl ja löytyy useita erilaisia, pakettitarjouksena 10,45€/ 7 kpl. HolikaHolika on myös lempparimerkkejäni ja nämä hoitovedet ovat ihan mahtavat! Käytän ennen seerumia. Kosteuttava sininen on suosikkini mutta Vita virkistää kivasti aamulla, eli ei

Colored contact lenses - Freshlook Dimensions Caribbean Aqua

Sain Lenstorelta piilarit testiin ja mukava oli testata välillä värillisiäkin! En osannut itse päättää väriä, joten annoin Lenstoren valita :D Testiin tuli Freshlook Dimensions-linssit Caribbean Aqua-värissä. Linssit olivat väriltään yllättävänkin tummat, tummemmat reunoiltaan kuin keskeltä, omat silmäni ovat todella vaaleat. " FreshLook Dimensions värjätyt piilolinssit / kuukausilinssit CIBA Visionilta tehostavat ja vahvistavat silmien vaaleaa luonnollista sävyä. Piilolinssit soveltuvat sini-, harmaa- ja vihreäsilmäisille (tummasilmäisille suosittelemme FreshLook Colors tai FreshLook ColorBlends -malleja). Tummempi rengas iiriksen ympärillä lisää katseesi intensiivisyyttä (katso kuva ohessa). Huomioi, että väritulos riippuu omien silmiesi väristä, emmekä täten voi täydellisesti taata toivottua väritulosta. Linssit otetaan silmistä ja puhdistetaan ennen nukkumaanmenoa, otetaan käyttöön jälleen seuraavana aamuna ja korvataan uusilla kuukauden käytön kuluttua." Lensstore.fi

Mineral makeup mutiny!

Please join in Mineral makeup mutiny! "We will be providing lists of companies who are actually creating their own product, companies that offer both, and companies that are repackaging." And that great because it's sometimes hard to tell, especially if you have just started with MMU. Or just don't have same color already. Some companies I know are making their own mineral makeup: - Aromaleigh - The She Space - Meow - Fyrinnae - Dreamworld - mum mum's crafts - Sassy Minerals - LaurEss - Alima - Morgana minerals - Beautiful girl minerals - Everyday minerals - Lily Lolo - Elemental Beauty - Cory - SilkNaturals - Suds n sass - HiFi Cosmetics - Purely Cosmetics -Archetype -Evil Shades -Stardust Cosmetics (Stardust sells also "unblended pigments" and those colors are marked with *) -and MANY more :) For now on I'll always read what the company tells in their website! Do they really tell that products are formulated by the themselves or do they just "